Tervehdys!

Kirjoittelen blogissani kalareissuistani, kalastusvälineiden rakentelusta ja kaikenlaisista ajatuksistani kalastuksesta.

Blogin tarkoitus on kertoa kehityksestäni kalamiehenä, koska kalastus on jatkuvaa kokeilua ja uuden oppimista. Lisäksi haluan jakaa ohjeita ja vinkkejä kalastusvälineiden rakentelusta niille, joita aihe kiinnostaa.

torstai 23. helmikuuta 2012

Katiskan rakentaminen

Päivitetty 26.1.2013

Pari vuotta sitten innostuin rakentelemaan oman katiskan. Päätin tehdä perusmallisen yksinieluisen pyydyksen mökillä käytettäväksi.

Katiskan piirustukset

Tarvittavat materiaalit:
- Kanaverkkoa n. 6 m.
- Galvanoitua rautalankaa: paksumpaa (3 mm:n paksuista) runkoa varten noin 20 m ja ohuempaa sitomiseen. 3 mm:n rautalankaa on mukava taivutella ja se tukee riittävästi katiskaa.
- Pihdit ja tongit rautalankojen katkaisemiseen ja taivutteluun. Peltisakset kanaverkon leikkaamiseen.
- Vasara ja ruuvipenkki rautalankalenkkien taivutteluun ja kiinni takomiseen.
Tarvikkeita katiskan rakentamiseen.
















Leikkasin kanaverkosta n. 3 m x 0,6 m kokoisen palan seinää varten ja siihen kaksi 3,5 m pitkää runkolankaa. Pujotin runkolangat verkon ylä- ja alareunaan niin, että runkolangat tulivat ulos kummastakin päästä noin 25 cm. Runkolankojen päihin taivutin lenkit. Nielun syvyydeksi tulee siis noin 20 cm, kun lenkin taivuttamiseen kuluu karkeasti 5 cm langan pituudesta. Pujottelin runkolangan kanaverkon silmistä melko harvakseltaan, jotta katiska olisi helpompaa taivuttaa muotoonsa.

Tein 7 kpl 65 cm:n mittaisia tukilankoja, joiden päihin taivutin lenkit. Kiinnitin tukilangat tasaisin välein runkolankojen väliin kuvan mukaisesti. Reunimmaiset tukilangat kiinnitin noin 10 cm:n päähän verkon reunasta. Taoin vasaralla ruuvipenkkiä vasten lenkit kiinni runkolankojen ympäri.
Katiskan seinä.
















Sitten taivutin katiskan sydämen muotoon (kansanperinteen mukaan paras malli katiskan muotoon löytyy saunan lauteilta, jossa vaimo on juuri istunut) ja kiinnitin runkolangat katiskan takaseinään puristamalla tongilla lenkit kiinni. Nielun ylä- ja alapuolelle kiinnitin tukilangat pitämään katiskan ja nielun muodossaan (ei kuvassa).
Katiska saa muotonsa.
















Tämän jälkeen leikkasin sopivat palat kanaverkosta katiskan pohjaksi ja katoksi. Käytin ohutta rautalankaa niiden kiinnittämiseksi paikoilleen.

Lisäksi tein aitaverkon (johdeaita, hännyste) kalojen ohjaamiseksi nieluun. Taivutin rautalangasta kehyksen ja kiinnitin noin metrin mittaisen kanaverkon siihen. Aidan runkolandat työnsin nielusta sisään ja kiinnitin ne katiskan takaseinään sekä pohjaan ja kattoon.
Katiska ja aitaverkko.
















Katiskan kattoon kiinnitin lenkin katiskan nostamista ja kantamista varten. Lopuksi tein pienen luukun katiskan yläkulmaan ja niin oli katiska valmis pyyntiin. Tyhjä mehupurkki vain narulla kiinni katiskaan, nielun leveyden säätö noin tulitikkuaskin pituiseksi ja heitto rantaveteen.
Luukku katiskan yläreunassa.
Valmis katiska.

Huomioita jatkokehittelyä varten:
- Katiska voisi olla hieman pienempi. Olisi helpompi kuljetella paikasta toiseen. Matalampaa katiskaa voisi käyttää mateen tai hauen pyyntiin matalemmista vesistä.
- Kanaverkon leikkaus kannattaisi tehdä niin, ettei jäisi teräviä piikkejä, jotka vahingoittavat kalastelijaa sekä pyydykseen joutuneita kaloja. Terävät piikit pitäisi taivutella huolella runkolankojen ympärille.
- Luukku voisi olla myös pohjassa, ettei tarvitsisi pyöritellä katiskaa ylösalaisin.

Ohjeet katiskan rakentamiseen löysin Markku Myllylän kirjasta Katiskapyynnin ABC vuodelta 1996.